Raahen kaupunki kuukauden päästövähentäjä

Uutinen 27.9.2018 klo 12.54
Raahen Hinku-tekopalkinto
Tutkimusinsinööri Teemu Ulvi Suomen ympäristökeskuksesta luovuttaa Hinku-teko -palkinnon Raahen kaupunginjohtaja Ari Nurkkalalle. Kuva: Vesa Joensuu, Raahen Seutu

Raahen kaupunki on valittu syyskuun Hinku-teon palkinnonsaajaksi esimerkillisestä aktiivisuudesta uusiutuvan energian edistämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. Raahe on vähentänyt Suomen sähköntuotannon päästöjä tuottamalla tuulivoimaa reilusti yli oman tarpeensa.

Raahe liittyi kaupunginvaltuuston päätöksellä mukaan Hinku-verkostoon elokuussa 2018.
”Viime kädessä meillä ei ollut enää yhtään syytä miksi Raahen kaupunki ei olisi lähtenyt mukaan Hinku-verkostoon. Uusiutuvan energian, yleisen ympäristöystävällisyyden ja päästöjen vähentämisen eteen on tehty Raahessa toimenpiteitä jo vuosia”, Raahen kaupunginjohtaja Ari Nurkkala sanoo.

Raahessa panostetaan tuulivoimaan

Raahella on Hinku-kunnista suurin ja kaikista Suomen kunnista toiseksi suurin kumulatiivinen tuulivoimakapasiteetti. Hiukan suurempi tuulivoimakapasiteetti on etelämpänä länsirannikolla sijaitsevalla Kalajoella.

Raahessa tuulivoimaan on panostettu jo 15 vuoden ajan. Vuoden 2016 loppuun mennessä asennettua tehoa oli 114 MW ja arvioitu vuosituotanto noin 270 GWh. Tämä on yli kolme kertaa Raahen kulutussähkön (kotitaloudet ja palvelut, poislukien lämmitys) vuosittainen käyttö.

”Päästöttömällä sähköntuotannolla kompensoitiin 20 prosenttia Raahen kasvihuonekaasupäästöistä. Vuonna 2017 tilanne edistyi entisestään kun Annankankaan ja Sarvakankaan suuret tuulivoima-alueet otettiin käyttöön. Tämä tulee näkymään myös Raahen kasvihuonekaasupäästöissä hyvin myönteisellä tavalla”, erityisasiantuntija Johannes Lounasheimo Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Raahessa asutuksen minimietäisyys lähimpään tuulivoimalaan on rajattu tiukasti kahteen kilometriin. Tämä on helpottanut asian käsittelyä ja tuonut tuulivoimalle yleistä hyväksyntää.

Raahe on päästöjen vähentäjänä Hinku-kuntien kärkijoukossa

Hinku-verkoston päätavoitteena on hiilineutraalisuus, eli kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 80 prosentilla vuoden 2007 tasosta viimeistään vuoteen 2030 mennessä. Loput päästöistä kompensoidaan muun muassa tuulivoimalla, jos sen kapasiteetti ylittää kunnan oman tarpeen. Kaiken kaikkiaan Raahe on vähentänyt kasvihuonekaasupäästöjään vuosina 2007-2016 jo 36 prosenttia. Kärkijoukossa ovat Iin kunta (-52 %), Rauma (-39 %) sekä Raahen kannoilla oleva Kitee (-35 %).

Lisätietoa


  • Tulosta sivu