Uudenmaan kunnilta odotetaan poliittisia päätöksiä ja sitoutumista yhteiseen ilmastotyöhön – Monilla kunnilla jo kunnianhimoiset tavoitteet

Uutinen 5.12.2019 klo 13.08
Uudenmaan johtava ilmastoasiantuntija Pia Tynys herätteli Uudenmaan kuntavaikuttajia ilmastotoimiin marraskuussa Uudenmaan Maakuntaparlamentissa. © Uudenmaan liitto

Uudenmaan tavoite olla hiilineutraali vuonna 2035 tarkoittaa keskimäärin seitsemän prosentin vuosittaista päästövähennystahtia. Tämä edellyttää Uudenmaan liiton ilmastoasiantuntija Pia Tynyksen mukaan vahvaa poliittista sitoutumista ja konkreettisia ilmastotekoja maakunnan jokaiselta kunnalta.

"Tavoite on erittäin kunnianhimoinen kun otetaan huomioon, että viime vuosina päästövähennyksissä on edetty noin kolmen prosentin vuosivauhtia. Itse näen tavoitteen saavuttamisen kuitenkin mahdollisena. Työtä helpottaa se, että poliittinen tahto kunnissa on nyt vahvistumassa", johtava ilmastoasiantuntija Tynys sanoo. Nopeita, johdonmukaisia toimenpiteitä tarvitaan laajalla sektorilla.

Uudenmaan liitto on kartoittanut vuoden 2019 kuntakierroksella alueen ilmastotyön nykytilaa. Ensi vuoden alussa kuntien kanssa pidettävissä työpajoissa sovitaan konkreettiset yhteisen tekemisen kohteet sekä priorisoidaan ja aikataulutetaan toimenpiteet.

"Määrittelemme Hiilineutraali Uusimaa 2035 -tiekarttatyössä päästövähennyspolut sektorikohtaisesti. Rakennamme yhteiset askelmerkit sille, miten ilmastotyötä viedään Uudellamaalla eteenpäin", Tynys kiteyttää.

Kuntien ilmastotavoitteissa kirjavuutta

Uudenmaan 26 kunnan ilmastotavoitteissa on selkeitä eroja. Kunnianhimoisia Hinku-kuntia on yhdeksän. Niiden päätöksissä on sitouduttu 80 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä. Hinku-kuntien lisäksi Espoon ja Vantaan tavoitteena on hiilineutraalius vuonna 2030.

Helsingin kaupunki tavoittelee laajalla toimenpideohjelmallaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Sama tavoitevuosi on myös Järvenpäällä ja Kauniaisilla.

Osa kunnista noudattaa Euroopan komission erityisesti kaupungeille suunnattua ilmasto- ja energiasitoumusta, niin sanottua Covenant of Mayors -tavoitetta, jossa sitoudutaan vähintään 40 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä. Muutamat kunnat eivät ole vielä lainkaan päättäneet tavoitteestaan poliittisesti.

Uudenmaan liitto haastaa ilmastotyössään loputkin Uudenmaan kunnat sitoutumaan maakunnan yhteiseen ja nyt myös kansalliseen tavoitevuoteen 2035.

"Otamme kuntien erilaisen tilanteen huomioon ja tulemme tarjoamaan eri vaiheessa oleville kunnille räätälöityjä ratkaisuja ja yhteistyön muotoja. Uudenmaan liiton rooli on palveleva, sparraava ja parhaita nykykäytäntöjä levittävä. Lupaamme tuoda myös kansainvälisten verkostojemme tuoreet menestyskäytännöt kuntiin hyödynnettäviksi", Tynys sanoo.

Energiasektori etunojassa, liikenteen ratkaisut keskiössä

Uudenmaan päästöt ovat noin 16 prosenttia koko Suomen päästöistä. Mikäli lasketaan mukaan öljynjalostusteollisuus, lentokenttä ja satamat, osuus on jopa neljännes maan päästöistä. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää millaisilla päästötavoitteilla Uudellamaalla edetään.

Alueella korostuu kaukolämmön osuus. Pääkaupunkiseudun kaukolämpöverkko on laaja ja lämpiää suurelta osin vielä energiaintensiivisellä hiilellä. Maakunnan energiayhtiöt ovat omissa strategioissaan luvanneet luopua hiilestä tulevan vuosikymmenen aikana. Kansallisena tavoitteena on päästä hiilestä vuoteen 2029 mennessä.

"Energiasektorin vapautuminen hiilestä on erityisesti pääkaupunkiseudulla merkittävä ratkaisu ja tulee näkymään lähivuosina isoina pudotuksina päästöissä", Tynys iloitsee.

Energiasektorin lisäksi liikenteen kehittämisessä otettavat askelet ovat ratkaisevia: liikkumistarpeiden vähentäminen, kestävän liikkumisen osuuden kasvattaminen ja käyttövoiman uudistaminen niin henkilö- kuin joukkoliikenteessä.

Pitkän aikavälin toimenpiteinä raideliikenteen hankkeet ovat keskeisiä Helsingin seudulla. Myös logistiikan ja raskaan liikenteen teknologian kehittäminen ovat avainkysymyksiä.

Muita tärkeitä osa-alueita ilmastotyössä ovat maankäyttö, kiertotalous ja muut kestävän kulutuksen käytännöt.

Liikenteen toimet ovat tärkeitä ilmastonmuutoksen hillinnässä Uudellamaalla. © Uudenmaan liitto

Valtakunnallinen Canemure-hanke tukena

Valtakunnallinen EU:n Life-ohjelman rahoitusta saanut Canemure-hanke tukee myös Uudenmaan ilmastotyötä. Kuusivuotisessa hankkeessa on Uudeltamaalta mukana viisi edelläkävijäkuntaa: Helsinki, Hyvinkää, Porvoo, Lohja ja Raasepori.

Hanketta vie eteenpäin Suomen ympäristökeskuksen, Ilmatieteen laitoksen, Luonnonvarakeskuksen ja Tampereen yliopiston muodostama asiantuntijaverkosto. Uudellamaalla keskeisiä toimijoita maakunnan liiton lisäksi ovat ELY-keskus ja kuntayhtymät HSY ja HSL.

"Toimenpiteiden jalostamisessa hankkeiksi tärkeäksi nousee yhteistyö yksityisen sektorin ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Uuden EU-ohjelmakauden rahoitusmahdollisuudet avaavat tähän loistavia mahdollisuuksia", Tynys sanoo.

Lisätietoja

Johtava ilmastoasiantuntija Pia Tynys, Uudenmaan liitto, puh. 040 149 2244

Faktaa

  • Uusimaa tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Suomen hallitus linjasi valtakunnallisesti saman tavoitevuoden kesäkuussa 2019.
  • Uudenmaan Hinku-kunnat (”Kohti hiilineutraalia kuntaa”) ovat: Hanko, Hyvinkää, Inkoo, Karkkila, Kirkkonummi, Lohja, Porvoo, Raasepori ja Siuntio.

  • Tulosta sivu