Hyppää sisältöön

Kestävät liikkumisratkaisut esille KULKURI-laskurilla

Uutinen 30.11.2020 klo 13.41
© Unsplash

Suomen ympäristökeskuksen kehittämän KULKURI-laskurin avulla kuka tahansa voi helposti laskea, paljonko maksaa liikkuminen ilman omistusautoa. Samalla laskuri tuo käyttäjälle myös erilaisten liikkumisvaihtoehtojen ilmastopäästöt.

Vaihtoehtoisia liikkumistapoja ovat esimerkiksi auton vuokraaminen, yhteiskäyttöautoilu, julkinen liikenne, erilaiset liikkumistapoja yhdistävät palvelut, kaupunkipyörien käyttö sekä edellä mainittujen yhdistelmät.

Autoton elämäntapa on mahdollinen

”On hyvin mahdollista elää ilman autoa, kun asuu kaupungissa eikä tarvitse autoa työmatkoille. Tämä elämätapa on taloudellinen, huoleton ja ympäristöystävällinen. Mutta jos autoa tarvitaan viikoittain, auton omistaminen on todennäköisesti taloudellisempi vaihtoehto”, tutkija Jachym Judl Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Esimerkiksi jos kuvitteellinen neljän hengen helsinkiläinen perhe ei omista autoa, mutta käyttää autoa säännöllisesti noin kerran kuukaudessa vaikkapa mökkimatkalla, tulevat perheen liikkumisen kustannukset halvemmaksi kuin sähköauton omistaminen. Päästöt ovat myös samalla tasolla kuin sähköautolla kuljettaessa.

”On silmiä avaava laskea esimeriksi Ilmastopaneelin kehittämällä Autokalkulaattorilla, kuinka paljon auton omistaminen oikeasti maksaa ja sitten laskea KULKURIlla, kuinka palon elämä ilman omaa autoa maksaisi. KULKURI auttaa ymmärtämään, että on mahdollista elää ilman autoa, mutta ei ehkä kokonaan ilman automatkoja”, Judl sanoo.

Liikkumispalvelujen tarjonta kasvussa

Judlin mukaan Suomessa ja muualla maailmassa yhteiskäyttöautojen kenttä elää ja kasvaa jatkuvasti. Autojen vuokraus on joustavampaa ja halvempaa kun aiemmin ja vuokrausyrityksiä on tarjolla enemmän. Myös malli, jossa yksityiset auton omistajat vuokraavat omaa autoaan muille, on lisääntymässä (ns. peer-to-peer-malli). Lisäksi kaupunkipyörien suosio on nousussa Suomessakin.

”Autoton elämäntapa voi olla mahdollinen monille ihmisille, jos omaa elämää on valmis hieman muuttamaan. Silloin myös ympäristö, lompakko ja oma terveys kiittävät”, Judl muistuttaa.

Lisää aiheesta

Lisätietoa

  • tutkija Jáchym Judl, etunimi.sukunimi@syke.fi, puh. 029 525 1227

  • Tulosta sivu