Lakisääteisillä ilmastosuunnitelmilla voidaan vahvistaa keskisuurten ja pienten kuntien ilmastotyötä

Uutinen 23.2.2022 klo 12.15

Suomen ympäristökeskuksen tiedote 23.2.2022

Suomen ympäristökeskus SYKE on tehnyt ympäristöministeriön toimeksiannosta selvityksen, miten ilmastolakiin voitaisiin luoda säännös, joka velvoittaisi kuntaa yksin tai yhdessä muiden kuntien kanssa laatimaan suunnitelma ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

SYKE esittää, että ilmastosuunnitelma sisältäisi kunnan toimenpideohjelman ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, sen toteutuksen ja edistymisen seurannan sekä kunnan ohjaustoimia asukkaiden ja muiden toimijoiden päästöjen vähentämiseksi. Lisäksi SYKE suosittelee ilmastonmuutoksen sopeutumistoimenpiteiden sisällyttämistä ilmastosuunnitelmaan.

Selvitys perustuu Marinin hallituksen budjettiriihessä syksyllä 2021 tekemään päätökseen.

”Samalla kun ilmastosuunnitelmat auttavat saavuttamaan Suomen ilmastotavoitteita, ne on myös nähtävä kunnille mahdollisuutena saada kustannussäästöjä ja edistää aluetaloutta”, selvityksen vastuullinen johtaja, professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

SYKE esittää myös toimenpiteitä kuntien ilmastotyön tueksi. Näitä ovat riittävän rahoituksen varmistaminen kuntien suunnitelmien laadintaa varten, kansallisesti keskitetyn kuntien päästölaskentatiedon tuotannon jatkuvuuden turvaaminen, tarkemman suunnitteluohjeistuksen tuottaminen sekä valtakunnallisen osaamisverkoston perustaminen ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumistyön tueksi.

3,7 miljoonaa suomalaista asuu kunnassa, jossa on ilmastosuunnitelma

Selvityksen mukaan reilulla 70 kunnalla on ilmastosuunnitelma. Näissä kunnissa asuu yhteensä yli 3,7 miljoonaa asukasta, eli kaksi kolmasosaa suomalaisista on jo nyt ilmastosuunnitelman piirissä.

Kaikilla suurimmilla, yli 100 000 asukkaan kaupungeilla on ilmastosuunnitelma. Yli 10 000 asukkaan kunnista yli puolella on suunnitelma, mutta alle 10 000 asukkaan kunnista alle 10 prosenttia on tehnyt suunnitelman.

Ilmastosuunnitelma, graafi 556 px

Ilmastosuunnitelmien laatimisvelvoitteella saataisiin erityisesti pienet kunnat suunnitelmallisen ilmastotyön piiriin. SYKEn mielestä velvoite ei kuitenkaan saisi aiheuttaa kohtuuttomia vaatimuksia pienillekään kunnille, ja lakiehdotuksen tulisi kannustaa yhteistyöhön suunnitelmien laatimisessa.

”Varsinkin pienet kunnat ovat hyötyneet kuntien välisestä yhteistyöstä ilmastosuunnitelmien laatimisessa ja ilmastotyössä ylipäätään. Pienissä kunnissa ei useinkaan ole tarvittavaa osaamista ja resurssit ulkopuolisen osaamisen hankkimiseen ovat myös pienet, mutta muiden kuntien kumppaneina ilmastosuunnitelmien laatiminen ei ole niillekään ylivoimainen tehtävä”, hankkeen vetäjä, tutkimusinsinööri Teemu Ulvi SYKEstä sanoo.

Kuntia koskevat ilmastotyön velvoitteet ovat maailmalla harvinaisia

Ilmastoa koskevaa lainsäädäntöä on suuressa osassa maailman maita, mutta kuntavelvoitteita koskevat lakikirjaukset ovat harvinaisia. Kuntien ilmastotoimet ovat yleisesti vapaaehtois- tai sopimuspohjaisia.

Poikkeuksena ovat Pohjoismaat, joissa on kuntia sitovaa ilmastolainsäädäntöä, vaikkakin niiden vaatimuksissa on eroja. Norjassa on annettu lainsäädännön perusteella yksityiskohtaiset ohjeet kunnille ilmastonmuutoksen hillintäsuunnitelmien tekemiseen. Islannissa kuntien on laadittava kunnan omaa toimintaa koskevat ilmastosuunnitelmat. Tanskassa kuntien täytyy laatia suunnitelmat ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi, mutta lainsäädäntö ei vaadi tekemään hillintätoimien suunnitelmaa.

Linkki selvitykseen

Lisätietoa

Kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtaja, professori Jyri Seppälä, puh. 029 525 1629, etunimi.sukunimi@syke.fi

Tutkimusinsinööri Teemu Ulvi, puh. 029 525 1716, etunimi.sukunimi@syke.fi


  • Tulosta sivu