Liikenteen indikaattorit kertovat henkilöautokannan uudistumisesta

Uutinen 13.10.2021 klo 9.36
© Kuva: Ralph Hutter. Unsplash.

Liikenne on maakunnissa keskeinen päästövähennystoimien kohde, ja päästövähennyksiä toteutetaan esimerkiksi autokannan uudistamisella. Tavoitteena on puolittaa kotimaan liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon.

Hiilineutraalisuomi.fi-verkkosivuille on luotu liikenteen indikaattorit -sivu, josta käyttäjä saa yleiskuvan autokannan kehittymisestä. Indikaattoreista esimerkiksi nähdään, kuinka paljon Suomessa on tällä hetkellä vaihtoehtoisia käyttövoimia käyttäviä henkilöautoja sekä sähköautojen julkisia latauspisteitä ja kaasutankkausasemia.

Indikaattorisivu on kätevä työkalu katsoa, miten autokanta on kehittynyt maakunnissa. ”Indikaattoreilla saa kattavan yleiskuvan autokannan kehittymisestä ja alueellisista trendeistä”, kertoo indikaattorisivua mukana luomassa ollut Johanna Mäkinen.

Mitä indikaattorit kertovat nykytilanteesta?

Ladattavien hybridien ja täyssähköautojen ensirekisteröinnit ovat kasvaneet huomattavasti, mutta täyssähköautojen osuus autokannasta on vielä hyvin pieni. Etenkin ladattavat hybridit ovat yleistyneet nopeasti, kun taas täyssähköautojen hankkiminen on ollut hitaampaa.

Samanlainen trendi ladattavien hybridiautojen suosiosta on havaittavissa myös esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa. Länsi-Euroopassa täyssähköautojen määrässä ollaan kuitenkin reilusti Suomen edellä.

Indikaattorit kertovat myös alueellisista eroista autokannan uudistumisessa, sillä autokanta muuttuu nopeammin suurilla kaupunkiseuduilla kuin esimerkiksi maaseudulla. ”Sähköautojen tapauksessa eroa saattaa selittää esimerkiksi maaseutujen pitkät etäisyydet, sillä pitkillä etäisyyksillä sähköauton omistaminen voi olla hankalampaa”, sanoo Mäkinen.

Tavoite autokannan uudistumisesta on vielä kaukana

Täyssähköautojen ja ladattavien hybridien osuus autokannasta on lähtenyt hyvin kasvuun, mutta vuoden 2030 tavoite 600 000 sähkökäyttöisestä autosta on vielä kaukana. Vuoden 2021 kesäkuussa täyssähköautoja oli reilu 14 000 ja ladattavia hybridejä 62 000. Muutosta on tapahtunut, mutta tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan vielä paljon työtä.

”Mikäli sähköautojen määrä ei kasva riittävästi, liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi joudutaan ottamaan käyttöön muita toimenpiteitä, kuten esimerkiksi liikenteen päästökauppa”, kommentoi Mäkinen.

Erilaiset kansalliset toimenpiteet nopeuttavat autokannan sähköistymistä. Esimerkiksi täyssähköautojen hankintatuet ja sekä julkisten että kotona sijaitsevien latauspaikkojen lisääminen ovat tärkeitä, sillä monelle kotona oleva latausmahdollisuus on ehto täyssähköauton hankkimiselle. Kunnalliset toimijat voivat vaikuttaa kotilatausmahdollisuuksiin esimerkiksi tontinluovutusehtojen ja maankäyttösopimusten kautta.

Lisää aiheesta

Lisätietoja

  • Tutkija Johanna Mäkinen, johanna.m.makinen@tuni.fi, puh. 040 558 0618

  • Tulosta sivu