Päästölaskentapalvelut kehittyvät

Uutinen 4.5.2022 klo 10.38
© Unsplash

Käyttöperusteisen päästölaskennan rinnalle kehitetään tällä hetkellä kulutukseen perustuvaa päästölaskentaa, joka valmistuu vuonna 2022. Kulutusperusteinen laskenta perustuu kunnassa asuvien kotitalouksien energian, tavaroiden ja palvelujen kulutukseen, sekä investointeihin ja julkishallinnon kulutukseen. Päästöjen fyysisellä syntypaikalla ei tässä tapauksessa ole merkitystä, ja laskennassa otetaan huomioon tuotteiden ja palvelujen koko tuotantoketjun aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt.

Ennen kulutusperusteisen laskennan julkaisua tuotetaan vuoden 1990 päästötiedot sekä 2021 ennakkotiedot. Kuntien kasvihuonekaasupäästöjen skenaariotyökaluun määritetään uusi perusskenaario, toteutetaan maatalouden skenaariolaajennus sekä testataan taloudellisten indikaattoreiden integraatiota päästövähennystoimenpiteiden kustannustehokkuuden määrittelemiseksi.

Tieteen avoimuuden ja ilmastotyön edistämiseksi sekä laskennan laadun turvaamiseksi käynnissä on myös kehitysprojekti laskennan automatisoimiseksi sekä laskenta-aineistojen ja -koodien avaamiseksi niiltä osin, kuin tietosuoja sen mahdollistaa. Työ toteutetaan avoimessa ja laajasti käytössä olevassa R-ohjelmointiympäristössä.

Työ mahdollistaa laskennat suorittavan ohjelmointikoodin ja laskentaa selittävän selväkielisen narratiivin yhdistämisen selkeäksi dokumentiksi, jossa laskentaa voidaan kehittää ja tarkentaa vaihe vaiheelta. Avoimien aineistojen osalta laskentadokumentit tullaan julkaisemaan kaikkien käytettäviksi ja tarkasteltaviksi. Dokumentit tallennetaan yleisesti käytetyissä html- tai pdf-muodoissa kaikkien saataville.

Lisää aiheesta

Lisätietoa

erikoistutkija Santtu Karhinen, Suomen ympäristökeskus, puh. 029 525 1889, etunimi.sukunimi@syke.fi


  • Tulosta sivu