Uutinen 28.9.2022 klo 14.06
Kaikenikäiset ovat voineet pelata ilmastonmuutosteemaista My2050-peliä Torniossa syyskuun ajan.
Tornion vesitornin viereisessä puistossa puiden ja pensaiden välissä vilahtelee pieniä nuorisoporukoita. Kaikki tuntuvat katsovan puhelintaan kävellessään. Ja niin kuuluukin.
Parhaillaan on käynnissä oppitunti. Putaan koulun biologian ja maantiedon opettaja Satu Valo on tuonut 7D-ryhmän pelaamaan ilmastopeliä. Peliä pelataan puhelimen avulla.
”Olet nyt ladannut pelin. Liiku nyt ensimmäisen rastin vaikutuspiiriin. Sieltä avautuu YouTube-video. Katsot sen, ja aloitat pelaamisen”, Valo ohjeistaa yhtä ryhmää.
Toiselle parille Valo kertoo, että tähän mennessä ryhmiä on ollut yli 80, ja että parhaat ovat saaneet pelistä 2000 pistettä.
Vaikka jotkut rastit olivat toisia hankalampia, Jemina Ketopaikka, Sofia-Juulia Rauhala, Sanni Leppäjärvi ja Mia Pirttiperä eivät ole jättäneet yhtään tehtävää kesken. © Matti Nikkilä
Tulevaisuusmatkalle vloggaajan kyydissä
Nyt käynnissä oleva ilmastopelissä käsitellään tulevaisuutta erityisesti ilmastonmuutoksen näkökulmasta.
My2050-pelissä pääsee eläytymään tulevaisuuteen. Tulevaisuusmatkalle pelaajat vie 2050-luvulla elävä ilmastovloggari. Pelissä liikutaan ympäristössä, maalaillaan tulevaisuudenkuvaa ja ratkaistaan tehtäviä.
Madeleine Koivisto ja Jenni Kotaniemi etsivät puhelimesta seuraavaa rastia ja tehtävää.
Tärkeästä aiheesta kertovan pelin tulevaisuudenkuva ei ole uhkaava.
”Tavoitteeni oli olla innostava, valoisa ja rakentaa tulevaisuutta ratkaisukeskeisesti”, sanoo Elina Harju, joka on yksi pelin käsikirjoittajista.
Peliä on tähän mennessä voinut pelata Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Vaasassa. Nyt syksyllä peli avataan 20 uuteen kaupunkiin eri puolilla Suomea. Tornio kuuluu tähän joukkoon. Tornio on pohjoisin My2050-kaupunki.
Pelin runko on kaikilla paikkakunnilla sama. Se sovitetaan kunkin kaupungin ympäristöön sopivalle reitille.
Pelin kulku on rastimainen. Aloituksen jälkeen pelaajat saavat puhelimen sovellukseen maastossa sijaitsevia rasteja, joilta löytyy lisää tehtäviä. Rasteja avautuu sitä mukaa, kun peli etenee ja pelaajat löytävät ratkaisuja.
Lue koko juttu: Ilmastonmuutos liikuttaa pelaajia (ilmastoviisasmerilappi.fi)