Uutinen 30.3.2023 klo 11.01
Ristijärven kunnanvaltuusto on päättänyt liittyä ilmastotyön edelläkävijöihin, Kohti hiilineutraalia kuntaa -verkostoon (Hinku). Hinku-verkostoon liittyessään Ristijärvi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Ristijärvi on tehnyt pitkäjänteisesti työtä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Tärkeimmät toimenpiteet ovat kiinteistöjen lämpötilojen lasku järkevälle tasolle, kiinteistöjen sisä- ja ulkovalaistuksen muuttaminen ledeiksi ja valaistusaikojen säätäminen sekä katuvalojen muutos ledeiksi ja valaistusaikojen säätäminen.
Kunnan merkittävimmät päästölähteet ovat maatalous, liikenne, työkoneet ja rakennusten lämmitys.
Ristijärven kunta on asukasluvultaan pieni, noin 1 250 asukasta, minkä takia resurssit ovat vähäiset. Kunnassa on kuitenkin tahtoa tehdä oma osansa päästöjen vähentämiseksi.
Suunnitelmissa on laittaa monitoimitalon katolle aurinkokeräinjärjestelmä. Tavoitteena on myös lisätä asukkaiden tietoisuutta vähäpäästöisistä ratkaisuista asumisessa ja liikenteessä.
Ristijärven liittymisen myötä Hinku-verkostossa on jo 96 kuntaa ja niiden yhteenlaskettu asukasluku on yli 2,3 miljoonaa. Hinku-verkostoa vetää Suomen ympäristökeskus Syke.
Lisätietoja
Ahti Mikkonen, tekninen päällikkö, ahti.mikkonen@ristijarvi.fi
Pertti Raninen, Hinku-ryhmän puheenjohtaja, pertti.raninen@sci.fi
Hinku-verkoston valtakunnallinen vetäjä, professori Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 029 525 1629, jyri.seppala@syke.f