Kuntien kasvihuonekaasupäästöjen skenaariotyökalua päivitettiin – muutoksia ajoneuvojen käyttövoimaan ja turvemaiden peltojen päästöihin

Uutinen 20.12.2023 klo 8.53

Suomen ympäristökeskus (Syke) on julkaissut uuden version kasvihuonekaasupäästöjen skenaariotyökalusta (ALasSken). Työkalussa kaikki aineistot on päivitetty vuoteen 2021 ja perusskenaarion oletukset on tarkistettu. Uutena ominaisuutena vuoden 1990 voi valita skenaarion päästöjen vertailuvuodeksi.

Merkittävimmät uudistukset liittyvät tieliikenteen perusskenaariossa määriteltäviin ajoneuvojen käyttövoimien jakaumaoletuksiin sekä maatalouden turvemailla sijaitsevilla pelloilla tehtävien toimenpiteiden hiilidioksidipäästövaikutusten huomioimiseen.

Tieliikenteen perusskenaarion oletukset on täsmätty VTT:n viimeisimpään tieliikenneskenaarioon, josta seuraa muutoksia muun muassa ajoneuvokannan sähköistymisnopeuteen. Tämän lisäksi uudessa työkaluversiossa tieliikenteen perusskenaarion henkilö- ja pakettiautojen täyssähköisten sekä kaasu- ja etanolikäyttöisten ajoneuvojen osuudet ajoneuvokannassa vaihtelevat kunnittain. Aiemmissa versioissa niiden osuudet olivat samat kunnasta riippumatta.

Muutos tehtiin, koska ajoneuvorekisteriaineistoissa on havaittavissa alueellisia eroja näiden käyttövoimien yleistymisen nopeudessa. Keskimäärin täyssähköisiin ajoneuvoihin siirrytään nopeimmin kaupunkimaisissa kunnissa etenkin eteläisessä Suomessa. Pienissä maaseutumaisissa kunnissa sähköistymiskehitys sen sijaan oletetaan perusskenaariossa selkeästi kaupunkimaisia alueita maltillisemmaksi.

Helmikuussa 2023 työkaluun lisättiin turvemailla sijaitseville maatalousmaille toimenpiteitä, joilla maataloussektorille luettavien kasvihuonekaasupäästöjen (metaani ja dityppioksidi) määrään voitiin vaikuttaa. Tuolloin maankäyttösektorille laskettavia hiilidioksidipäästöjä ei sisällytetty työkaluun, koska ALas-laskentajärjestelmä ei sisällä maankäyttösektorin päästöjä ja nieluja.

Nyt julkaistussa työkaluversiossa turvemailla sijaitsevien peltojen toimenpiteiden vaikutukset hiilidioksidipäästöihin tuodaan näkyviin työkalun ”Päästöhyvitykset”-osiossa. Työkalussa hiilidioksidipäästövaikutukset lasketaan automaattisesti, ja ne voidaan halutessaan sisällyttää kunnan päästöskenaarioon maankäyttösektorin päästöhyvityksinä.

Uuden työkaluversion rinnalla vanhan version ylläpitoa jatketaan 30.4.2024 saakka.

Uudistettu skenaariotyökalu (skenaario.hiilineutraalisuomi.fi)

Vanha skenaariotyökalu (skenaario.hiilineutraalisuomi.fi)

Lisätietoa

Erikoistutkija Santtu Karhinen, Suomen ympäristökeskus, puh. 029 525 1889, etunimi.sukunimi@syke.fi


  • Tulosta sivu