Jyri Seppälä: Mahdollisuudet näkyväksi

Uutinen 22.3.2024 klo 9.16
Jyri Seppälä
Jyri Seppälä. Kuva: Suomen ympäristökeskuksen kuvapankki, Kai Widell

Ilmastonmuutos ei ole juurikaan puhuttanut viime aikoina Suomessa. Muut asiat ovat täyttäneet median. Sodat ja lakot etunenässä. Mutta ilmastonmuutos ei ole hävinnyt mihinkään. Päinvastoin.

Viime kesästä lähtien jokainen kuukausi on ollut maailman historian lämpimin siitä lähtien kun lämpötilaa on luotettavasti mitattu 1800-luvun loppupuolelta. Valtameren lämpötila on nyt ennätyksellinen. El Nino -ilmiön aikana ennätysten tiedetään paukkuvan helposti, mutta näin suuret lämpötilaerot aikaisempiin ennätyksiin nähden ovat saaneet tutkijatkin hämilleen.

Samaan aikaan Pohjois-Eurooppa on ollut kylmä saareke globaalissa ilmastojärjestelmässä, aina lokakuusta lähtien tammikuuhun asti. Kylmän talven jälkeen tavalliselle suomalaiselle ei ilmastonmuutoksen uhka välity muun uutisoinnin täyttäessä mielen.

Tällaisessa tilanteessa on todella vaikeaa saada ihmiset toimimaan ilmastonmuutoksen torjunnan eteen. On helppo perustella, miksi ei tee asian eteen sen enempää.

Suomi ei ratkaise omilla päästöillään ilmastonmuutoksen torjuntaa. Mutta Suomi on osana EU:ta kokoaan suurempi toimija globaalissa ilmastotyössä. Paras tapa vaikuttaa maailman ilmastotyöhön on tehdä oma osuutensa EU:n asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi. Samalla tilanteesta hyötyy etenkin Suomen vientiteollisuus, joka näkee tuotteiden vähähiilisyyden kilpailutekijänä. Vihreää siirtymää on myös hehkutettu uusine investointeineen, joiden liikkeelle lähtöä oma hiilineutraaliustavoitteemme tukee.

Nämä argumentit eivät kuitenkaan lämmitä, jos itse kokee olevansa muutoksessa sivussa ja pahimmassa tapauksessa menettävänä osapuolena. Ihmisille – olivat he sitten missä tahansa roolissa yhteiskunnassamme – tulee kertoa, mikä on tekemättömyyden hinta ja mitä tekeminen heille mahdollistaa. Ihminen yleensä motivoituu muuttamaan toimintaansa, jos hän näkee muutoksen johtavan parempaan tulevaisuuteen.

Jotta suomalainen yhteiskunta pystyy lunastamaan välttämättömästä ilmastotyöstä sen mahdollistamat hyödyt, tarvitsemme uusia toimintamalleja ja uudenlaista tietopohjaa päätöstemme pohjaksi.

Maakuntien ja kuntien aktiivisuus ilmastoasioiden mahdollisuuksien konkretisoinnissa on nykytilanteessa kenties tärkeämpää kuin koskaan. Alhaalta ylöspäin -toiminnalla on ennenkin muutettu maailmaa. Toimia ei kannata lykätä – ilmasto eivätkä myöskään ilmastomuutoksen torjuntaan liittyvät mahdollisuudet odota parempaa aloitushetkeä.

Kirjoittaja

Professori Jyri Seppälä, Hinku-verkoston vastuullinen johtaja
Suomen ympäristökeskus


  • Tulosta sivu