Hiilineutraali-uutiskirje 2/2022

16.6.2022 klo 11.59
Laura Saikku © Luukas Myller

Metsien ilmastotoimia tarvitaan nyt

Juuri hyväksytyssä ilmastolaissa Suomi on sitoutunut hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Samoihin aikoihin julkaistu kasvihuonekaasuinventaarion pikaennakko osoittaa, että Suomen maankäyttösektori (LULUCF) on vuonna 2021 muuttunut kasvihuonekaasujen nielusta päästölähteeksi. 

Hiilineutraaliuden tavoittelemisen kannalta on tärkeää, että aluetasolla löydetään parhaat ratkaisut pitää yllä ja kasvattaa olemassa olevia metsien hiilivarastoja ja nieluja sekä vähentää maankäytön päästöjä. Julkisilla toimijoilla kuten kunnilla on omissa metsissään hyvät mahdollisuudet näyttää esimerkkiä metsien käsittelyn ilmastoystävällisyyden lisäämiseksi, kirjoittaa erikoistutkija Laura Saikku Suomen ympäristökeskuksesta.

 

Kuntien ilmastopäästöt laskivat 8,7 prosenttia vuonna 2020

© Unsplash

Suurin pudotus tapahtui sähkön käytön päästöissä. Sähkön käytön päästöjä laski siirtymä fossiilisten polttoaineiden käytöstä tuulivoimaan sekä lämpimän vuoden seurauksena alentunut sähkön kulutus. 


Hinku-teko-palkinto Reka Kaapeli Oy:lle
 
 

Suomen ympäristökeskuksen Hinku-tiimi on antanut Hinku-teko-tunnustuksen Reka Kaapeli Oy:lle. Yritys on toteuttanut useita merkittäviä toimenpiteitä kasvihuonekaasupäästöjen alentamiseksi.


Hyvinkään Hangonsillan asuinalue suunniteltiin kestävän liikkumisen ehdoin

© Hyvinkään kaupunki

Hangonsillan asuinalueen suunnittelussa lähtökohtana oli tukea ja edistää kestävää liikkumista. Alueen suunnittelussa huomioitiin erityisesti kävelyn ja pyöräilyn mahdollisuudet sekä viheralueiden saavutettavuus.


Lahden kaupunki tuo energiatehokkuutta korjausrakentamiseen
 
© Lahden Talot

Lahden kaupunki etsii ja toteuttaa vähähiilisiä ratkaisuja asuinkerrostalojen ja rivitalojen peruskorjaushankkeiden suunnitteluussa. Tutustu uusiin videoihin Lahden rakentamisen energiaratkaisuista!


Helsinki selvitti työpaikkaruokalan aterioiden ilmastokuormaa - ruokien hiilijalanjälki esille uudella laskurilla
 
© Pexels

Helsingin kaupunki selvitti työpaikkaruokalan ruoka-annosten hiilijalanjäljen. Samalla kehitettiin uusi laskuri, joka sopii päivittäiseen hiilijalanjäljen laskentaan ravintoloissa ja ruokaloissa.


Canemure Best Practices: Lämpövarastojen avulla uusiutuva energia ja ylijäämälämpö hyötykäyttöön
 
© Adobe Stock
 

Lämmön varastoinnilla voidaan hyödyntää ylijäämä- ja ympäristölämpöä, mikä vähentää polttamisesta aiheutuvia päästöjä.  Uusi Canemure Best Practices -julkaisu esittelee parhaita käytäntöjä lämpövarastojen hyödyntämisestä. 


Sulkava liittyi Hinku-verkostoon
 
© Sulkava

Sulkavan kunta toimii ilmastoasioiden suunnannäyttäjänä Etelä-Savossa. Kuntaan kesällä 2022 rakentuva suuri aurinkosähköpuisto on osa strategiaa, jolla tavoitellaan kasvihuonepäästöjen merkittävää vähentämistä.


Kokkolan kaupunki mukaan Hinku-verkostoon
 
© Kokkolan kaupunki

Kokkola on tehnyt jo pitkäjänteisesti työtä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Tärkeimmät kaupungin ilmastotoimet liittyvät kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseen, kestävään rakentamiseen, joukkoliikenteen kehittämiseen ja ympäristönhoitotyöhön.


BLOGIT

Ensimmäinen koronavuosi muutti suomalaisten kotitalouksien kulutusta – miten kävi hiilijalanjäljen?
Hannu Savolainen, Mari Heikkinen ja Tero Heinonen, SYKE

 

AJANKOHTAISTA

Turvepeltojen hiilivarasto- ja pellonpiennarpäivä Ruukissa 17.8.2022

Ilmastolaki ja kuntien ilmastosuunnitelmat esillä Hinku-kevätpäivillä

Päästölaskentapalvelut kehittyvät

Kiristynyt ilmastotavoite vaatii oikea-aikaisia päätöksiä – Ilmastotyö linkittyy vahvasti työllisyyteen ja talouteen

Hiilijalanjälkitieto tukee ilmastoviisaita hankintoja

Uusi tutkimushanke alkaa: Kulutusveroilla tehoa kansalliseen ilmastopolitiikkaan?

Hiilipäästöjen vähentämisen Suomen mestari haluaa parantaa jatkuvasti

Fisu-edelläkävijäkunnista konkreettisia keinoja energiakriisiin

Hakkuiden lisääminen ei edistä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamista (SYKE)

Kansalaisraati antoi suosituksensa ilmastoystävällisempään liikennesuunnitteluun (SYKE)

Koronapandemia laski Suomen kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälkeä (SYKE)

Puupohjaiset tuotteet voivat varastoida hiilidioksidia ja korvata fossiilisia raaka-aineita (SYKE)

Suomen ympäristökeskus valmistelee EU-hanketta maatalouden, raskaiden ajoneuvojen ja pk-teollisuuden päästöjen vähentämiseksi (SYKE)


  • Tulosta sivu