Hyppää sisältöön

Ilmastoviisaalla suunnittelulla vähennetään lähes kolmannes katuhankkeen päästöistä

Uutinen 12.4.2021 klo 9.04
© Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki tekee pitkäjänteistä työtä infrarakentamisen ilmastovaikutusten vähentämiseksi ja kiertotalouden edistämiseksi. Suunnittelulla, teknisillä ratkaisuilla ja materiaalivalinnoilla on merkittävä vaikutus siihen, kuinka paljon rakentamisesta syntyy päästöjä. Uudet innovaatiot muun muassa materiaaleissa tai työkoneissa voivat tulevaisuudessa vähentää katuhankkeiden toteutusvaiheen päästöjä.

Uusiomateriaalien ja uusiutuvien polttoaineiden hyödyntämisen potentiaalisia päästövaikutuksia tarkasteltiin Hämeentien Arabian katuosuuden peruskorjauksen suunnittelussa. Suunnittelussa verrattiin tavanomaisia rakentamiskäytäntöjä resurssiviisaisiin vaihtoehtoihin, joihin kytkettiin kaupungin tekemä kehitystyö maamassojen koordinoinnissa ja katukivien kierrätyksessä sekä uusiokasvualustojen hyödyntämisessä. Lisäksi selvityksessä saatiin uutta tietoa hulevesien eriyttämisen ja työnaikaisten liikennejärjestelyiden ympäristövaikutuksista sekä suunnittelun vaikutuksista tuleviin kunnossapidon päästöihin.

Resurssiviisaalla vaihtoehdolla merkittäviä kustannus- ja päästösäästöjä

Tarkastelun tuloksena Hämeentien peruskorjauksen resurssiviisaiden ratkaisujen suosituksia noudattamalla Helsingin kaupunki voi säästää arviolta 308 000 kg CO2e. Vaihtoehto on noin 27 % vähäpäästöisempi tavanomaiseen rakentamisen kokonaispäästöihin verrattuna. Myös kustannussäästö on merkittävä; noin 910 000 euroa eli yli kolmasosa toteutuksen hinnasta. Säästöjä saavutetaan eritoten materiaalien kierrätyksellä ja uusiokäytöllä.

Selvitys osoitti, että rakennemateriaalien hyötykäyttö, massakoordinaatio, välivarastointipaikkojen osoittaminen ja työkoneiden käyttövoima tulee kytkeä niin suunnitteluun kuin myöhemmin varsinaisen urakan hankintaan. Hyvä suunnittelu onkin puolet toteutuksesta. Kun suunnittelussa löydetään ilmastovaikutuksiltaan parhaat vaihtoehdot, jotka huomioivat kohteen ominaisuudet ja mahdolliset haasteet, on myös urakan toteuttaminen ilmastoviisaasti todennäköistä.

Resurssiviisaan vaihtoehdon kartoittamisella tuotettiin lisää tietoa suunniteltujen rakentamiskäytäntöjen ilmastovaikutuksista ja kustannuksista, sekä edistettiin kiertotaloutta entistä voimallisemmin.

”Aiemmin kaupunki on laskenut muun muassa Iso Roobertinkadulla toteutetun peruskorjauksen ilmastovaikutukset. Hämeentien resurssiviisaalla vaihtoehdolla pääsemme kytkemään ilmastovaikutusten huomioimisen entistä tiiviimmin osaksi kaupungin infrarakentamista jo suunnitteluvaiheesta alkaen. Tiedon karttuessa toimintatapojen yleistäminen on voimallisempaa”, kertoo ympäristöasiantuntija Heidi Huvila kaupunkiympäristön toimialalta.

Tutustu tarkemmin hankintaan

Lisää aiheesta


  • Tulosta sivu