Uutinen 6.11.2023 klo 10.53
Kasvihuonekaasupäästöt vähenivät kahdella prosentilla viime vuonna koko Euroopan unionissa verrattuna vuoden 2021 tasoihin, kertoo tuorein Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) Trends and Projections -niminen raportti (eea.europa.eu), joka julkaistiin tiistaina 24. lokakuuta 2023. Päästöjen vähentämisessä, uusiutuvan energian käytössä ja energiatehokkuudessa on tapahtunut edistystä. Tästä huolimatta raportti varoittaa, että EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan kiireellisiä toimia.
EEA:n raportti kuvaa yksityiskohtaisesti, kuinka EU ja sen jäsenvaltiot työskentelevät EU:n ilmasto- ja energialainsäädännön Fit for 55 -paketin asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi.
Vuoden 2021 Covid-19-pandemia aiheutti nousun kasvihuonepäästöissä. EEA:n raportti osoittaa, että päästöt ovat palanneet noudattamaan laskusuuntaa. Vaikka raportissa mainitaan useita edistysaskeleita, painottaa se ilmastotoimien tarpeellisuutta ja kiireellisyyttä. Raportin mukaan toimia on vähintään kaksinkertaistettava saavuttaaksemme vuosikymmenen loppuun asetetut päästövähennystavoitteet.
”EEA:n raportti näyttää, että huolimatta positiivisesta kehityskulusta energiasektorilla, olemme monessa muussa asiassa jäljessä ilmastonmuutoksen edellyttämää päästöjen vähennystä. Kuten muuallakin EU:ssa, liikenne- ja maataloussektoreilla on Suomessakin päästöjen vähennys ollut hidasta ja vaikeaa. Keinoja päästöjen vähentämiseen näillä sektoreilla on tunnistettu, mutta käytäntöjen muuttaminen on hidasta ja poliittisen tahtotilan saavuttaminen on ollut vaikeaa,” kommentoi Syken tutkimusprofessori Paula Kivimaa EEA:n raportin pääviestiä.
Ilmasto- ja energiatoimenpiteillä on kiire
Vuoteen 2022 mennessä EU oli vähentänyt kasvihuonekaasupäästöjä yhteensä 31 prosenttia vuoden 1990 tasoon nähden. Rakentamisen ja teollisuuden päästöt laskivat kaksi prosenttia. Sen sijaan energia-alan ja liikenteen päästöt kasvoivat.
EEA:n raportti kertoo, että kasvihuonekaasupäästöjen vuotuinen vähentämistahti on kaksinkertaistettava vuoden 2005 tasosta, jotta vuoden 2030 päästötavoite voitaisiin saavuttaa. Nopeita vähennyksiä tarvitaan erityisesti taakanjakosektorilla, johon kuuluvat liikenteen, rakentamisen, maatalouden, jätteiden käsittelyn ja pk-yritysten päästöt. Myös energiankulutuksen laskuun ja uusiutuvan energian käytön lisääntymiseen kaivataan enemmän vauhtia.
Raportissa mainitaan kuitenkin myös monia edistysaskeleita erityisesti energiakysymyksissä. Tuulivoima ja aurinkoenergia olivat aliedustettuina EU:ssa vuonna 2005, mutta vuonna 2022 niiden osuus energiatuotannosta oli joidenkin arvioiden mukaan yli 20 prosenttia. Vuonna 2022 aurinkopaneeleja asennettiin 28 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021.
Maaliskuuhun 2023 mennessä jäsenvaltiot olivat ilmoittaneet yli 3000 toimenpiteestä, joilla energia- ja ilmastotavoitteet on pyritty tai pyritään saavuttamaan. Jo tehdyt toimenpiteet voivat ennusteiden mukaan johtaa 43 prosentin päästövähennykseen vuoteen 2030 mennessä. Suunnitellut toimenpiteet kasvattaisivat vähennystä 48 prosenttiin. Viime vuonna jäsenvaltiot ennustivat vähennyksen olevan vain 41 prosenttia. Tämä osoittaa, että kunnianhimo ilmasto- ja energiatavoitteiden suhteen on Euroopassa kasvanut. Vielä on kuitenkin kirittävää EU:n 55 prosentin ilmasto- ja energiatavoitteeseen vuoteen 2030 mennessä.
Lisätietoa
Tutustu EEA:n tiedotteeseen ja raporttiin täällä (eea.europa.eu)