Hiilipäästöjen vähentämisen Suomen mestari haluaa parantaa jatkuvasti

Uutinen 2.6.2022 klo 15.01
Simon Leipiön tuulivoimapuistossa on tällä hetkellä 17 toimivaa voimalaa. © Matti Nikkilä

Hiilipäästöt ovat laskeneet kaikissa Meri-Lapin kunnissa. Vaikka koko joukon suunta on hyvä, joukossa on yksi erityinen valonpilkku. Simon kunnassa työtä on helppo edistää, sillä päättäjät tukevat ilmastotoimia.

Hinku-verkostossa kuntien kunnianhimoinen tavoite on vähentää koko alueensa päästöjä 80 prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Laskelmien valossa Simo on saavuttanut tavoitteen todella reippaasti vähintään kymmenen vuotta etuajassa. Jo vuonna 2017 kunnan kokonaispäästöt olivat 121 prosenttia pienemmät, kuin tarkastelun aloitusvuotena.

Pelkkiä lukuja katsomalla voisi ehkä luulla, että Simossa on onnistuttu lopettamaan hiilipäästöt kokonaan ja että kunnassa keskitytään nyt hiilen sitomiseen. Aivan pysähtynyt kunta ei tietenkään ole. Liikenne kulkee edelleen, talot lämmitetään ja ihmiset käyvät töissä.

Muutoksen selittää kunnan alueelle viime vuosina rakennettu tuulivoima. Koska tuulivoima vähentää päästöjä Suomen sähköverkossa, tuulivoimaloiden kotikunnat saavat niistä päästöhyvitystä. Suomen kunnista Simo onkin hyötynyt eniten päästövähennyksistä, kun vähennysten määrä suhteutetaan kunnassa syntyneisiin päästöihin.

Lue koko uutinen Ilmastoviisas Meri-Lappi -hankkeen sivuilta.

 


  • Tulosta sivu