Hyppää sisältöön

Uudenlainen lämpöakku pystyy tuottamaan energiaa 300 omakotitalon lämmitykseen

Uutinen 25.11.2020 klo 16.31

Lappeenrannan kaupunki on ottanut aktiivisen otteen energiamurroksen edistämiseen. Testattavana on tällä hetkellä kansainvälisesti uudenlainen lämpöakku, joka voi tuottaa kaupungin kaukolämpöverkkoon joustavasti uusiutuvaa energiaa.

Lämpöakku asennettiin Lappeenrannassa Mustolan lämpökeskuksen yhteyteen. Sen kaukolämpöverkko on erillinen ja niin pieni, ettei se kuulu päästökaupan piiriin. ”Pieni maakaasuvoimala tarjoaa optimaalisen testiympäristön käytännön mittakaavassa”, kertoo Lappeenrannan kaupungin ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen.

Lämpöakun tehtävä on tuottaa uusiutuvaa energiaa pienellä CO2-päästökertoimella. Näin korvataan fossiilisia polttoaineita kaukolämmön tuotannossa. ”On myös kustannusten kannalta merkittävää, että akustoa voidaan ladata silloin, kun sähkön vuorokausihinta on edullinen.”

Faasimuunnosteknologiassa sulatetaan suolaa

Lämpöakku perustuu faasimuunnosteknologiaan. Akustossa on kiinteässä muodossa olevaa suolaa, jota lämmitetään 250–300 celsiusasteeseen. Sulaessaan suola varastoi lämpöenergiaa, jota voidaan jakaa kaukolämpöverkkoon. ”Teknologian hyötysuhde on noin 95 prosenttia, ja lämpökertoimet ovat niin hyvät, että kustannukset pysyvät kohtuullisina”, Räsänen sanoo.

Teknologian suurimpia hyötyjä on laitteiston pieni koko. ”Tyypillisesti lämpövarastot ovat suuria laitoksia, joissa lämpöä varastoidaan veteen tai maaperään”, Räsänen toteaa. ”Testattava lämpöakku mahtuu pienen mökin kokoiseen tilaan, jolloin lämpöenergian varastointi on kustannustehokasta.”

Jopa 4-kertaisesti pienemmät päästöt

Helppoa uuden tekniikan käyttöönotto ei ole ollut. Pilotin suunnittelu alkoi vuonna 2018, ja kesän 2020 lopulla laitteisto ja infra oli asennettu paikoilleen. ”Käyttöönottovaihe on venynyt yliajalle, koska olemme ratkoneet esimerkiksi kosteusolosuhteisiin ja sähkönsyöttöön liittyviä kysymyksiä”, Räsänen kertoo. ”Tavoitteena on siirtyä testivaiheeseen vuodenvaihteen jälkeen.”

Lämpöakun odotetaan tuottavan noin 7 megawattituntia lämpöenergiaa vuorokaudessa, ja sen varastointikapasiteetti on 4 megawattituntia. Purkuteho on noin 300 kilowattituntia. ”Puhumme nyt energiamääristä, joilla pystyisi tuottamaan kaukolämpöä noin 300 omakotitalolle”, Räsänen sanoo.

Odotukset ovat korkealla myös hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. ”Sähkön päästökerroin on aivan muuta kuin maakaasun, ja siksi odotamme lähtökohtaisesti kolmin- tai nelinkertaisesti pienempiä hiilidioksidipäästöjä kuin maakaasun käytössä.”

Kestävä ratkaisu lämmöntuotantoon Pohjolassa

Uusi teknologia kiinnostaa Suomessa ja maailmalla, koska pilotti on ainutlaatuinen. Markkina-alue kattaa maat, joissa on kaukolämpö- tai muu keskitetty lämmöntuotantoverkosto. ”Teknologia sopii muun muassa Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan sekä Euroopan ulkopuolella Kanadaan, Japaniin ja Venäjälle”, Räsänen kertoo. ”Samaa akkuteknologiaa voidaan hyödyntää myös prosessiteollisuuden tarvitseman höyryn tuotannossa.”

Lappeenrannan kaupungin kannustimena on ennen kaikkea ilmastovastuu. ”Strategisena tavoitteenamme on edistää puhdasta ja kestävää energiantuotantoa sekä vihreää sähköistymistä”, Räsänen sanoo. ”Energiamurros on väistämätön, ja sen aikataulu on nopea.”

Räsänen näkee uusien akkuteknologioiden rohkeassa kokeilussa myös muita hyötyjä. ”Haluamme tarjota yrityksille uusien energiaratkaisujen kokeiluympäristöjä, koska yhdessä tuotamme uutta tietoa koko alalle myös Suomen rajojen ulkopuolella.”

Uuden teknologian käyttöönotto tukee elinkeinoelämän elinvoimaa alueellisesti ja kansallisesti. ”Näen tällaisen toiminnan hienona mahdollisuutena luoda uusia energia- ja ympäristöalan työpaikkoja sekä yrityksille reitti maailman markkinoille.”

Lisää aiheesta


  • Tulosta sivu